“Äitini pitää minua valehtelijana” Omar kertoo. “
Hän kysyi minulta kolme vuotta sitten, milloin voisimme tavata, sanoin ensi vuonna. Aina uudestaan sanon äidille ensi vuonna.” Omar kertoo, että oleskeluluvan saatuaan ensimmäiseksi hän matkustaisi Turkkiin tapaamaan äitiään. Sinne äiti voisi saada viisumin. “Äiti on pienestä kylästä ja hän on käynyt vain vähän koulua, ei hän ymmärrä mikä on oleskelulupa tai Maahanmuuttovirasto.”
Omar tuli Suomeen syksyllä 2015. “Kun meidät kuljetettiin bussilla vastaanottokeskukseen, kaikki iloitsivat, olimme vihdoin turvassa.” Hän vakavoituu muistellessaan, miten syksyn kuluessa hänelle valkeni, että turvapaikkamenettelyssä tulisi kestämään pitkään ja millaista arki syrjäisessä vastaanottokeskuksessa oli. “Olimme vankilassa, vaikka emme ole tehneet mitään rikosta. Vastaanottokeskus oli keskellä metsää, ja bussilla kaupunkiin pääsi pari kertaa viikossa. Minäkin näin pihapiirissä karhun ja sen kaksi pentua.”
Omar puhuu siitä, mitä vuosia kestävä odottaminen eristyksissä ja ahtaissa oloissa tarkoittaa. Hän kertoo nähneensä masennusta, itsemurhayrityksiä ja päihdeongelmia. Erityisesti Omar huolehtii ahtaasti majoitetuista lapsiperheistä. “En halua valitella omaa tilannettani, minä kuitenkin selvisin sieltä.”
Kuuden vuoden aikana Omarin asiaa on käsitelty kolmessa turvapaikkamenettelyssä, joista kolmas on vielä kesken. Hänen oman näkemyksensä mukaan asiat ajatuivat väärälle raiteelle jo ensimmäisen turvapaikkaprosessin aikana. Omar olisi halunnut täydentää tietoja turvapaikkapuhuttelussa kertomastaan uusilla todisteilla, jotka hänen perheensä toimitti hänelle. Omar toimitti todisteet lakimiehelleen, joka lupasi lähettää nämä eteenpäin. Lopulta ensimmäiseen turvapaikkahakemukseen tuli kielteinen vastaus. Vasta kun Omar haki turvapaikkaa uudelleen, hänelle selvisi että lakimies ei ollut koskaan toimittanut uusia todisteita eteenpäin. “Hän myönsi virheensä ja pyysi anteeksi, mutta hän ei suostunut kertomaan tästä Maahanmuuttovirastolle. Nyt Maahanmuuttovirasto epäilee minua, koska en ole toimittanut kaikkia todisteita heille heti kun mahdollista.” Samankaltaisen ongelman edessä ovat monet muut. Turvapaikkamenettelyssä todisteiden uskottavuutta voidaan epäillä, jos niitä ei ole kerrottu heti prosessin aluksi.
Turvapaikanhakijoiden oikeusapuun 2016 tehdyt leikkaukset tarkoittivat sitä, että juristien mahdollisuudet hoitaa juttuja kapenivat. Monilla turvapaikkaa hakeneilla ihmisillä oli vain hyvin hatara käsitys turvapaikkapuhuttelun merkityksestä prosessissa. Samaan aikaan liikkeellä oli “huijarilaikimiehiä” – esimerkiksi Valtioneuvoston vuonna 2018 julkaiseman, turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa käsittelevän selvityksen mukaan jotkut lakimiehet ovat syyllistyneet räikeisiin väärinkäytöksiin ja jättäneet valitukset oikeusasteisiin tekemättä tai toimineet muuten hakijan kannalta epäedullisesti.
Kuuden vuoden aikana Omar on tehnyt töitä ravintola-alalla ja opiskellut sujuvan suomen kielen. Kesällä 2021 hän muutti Etelä-Suomeen ja avasi säästöjensä turvin pienen elintarvikeliikkeen. “En voi kilpailla hinnalla isojen kauppojen kanssa, mutta minun valttini ovat tuoreet tuotteet ja hyvä palvelu,” hän kertoo.
Yritys ei voi olla hänen nimissään, koska hänellä ei ole oleskelulupaa. Ennen kaupan avaamista Omar oli mukana avaamassa pizzeriaa, mutta koska yritys perustettiin aluksi yhtiökumppanin, Suomen kansalaisen, nimiin Omaria huijattiin. Kertoessaan tästä Omar kohauttaa olkapäitään, hän kertoo tuntevansa monia joiden asiat ovat huonommin. “Tunnen ihmisiä, jotka tekevät 12 tuntista päivää ja saavat siitä 35 euroa.” Kysyessämme tästä tarkemmin Omar tähdentää että laittoman pienellä palkalla työskentelystä ei pitäisi rankaista työntekijää: “Heillä ei olisi muuten ruokaa pöydässä.” Erityisesti paperittomat ihmiset ovat hyvin suojattomassa asemassa työmarkkinoilla, ja kansalaisjärjestöt ja pakolaisjuristit arvioivat, että paperittomiin kohdistuva työriisto on erittäin tavallista. Oleskelupa ratkaisisi myös näiden ihmisten tilanteen.
